Pihlaja

Sorbus aucuparia

Lajikuvaus

Kotipihlaja:  Keskikokinen puu, korkeudeltaan 4-10 metriä. Joskus se kasvaa monirunkoisena tai pensasmaisena. Kukkien teriöt kellanvalkeat ja sijaitsevat 6-10 cm leveissä kerrotuissa huiskiloissa jotka tuoksuvat voimakkaasti. Lehdet ovat pääteparisesti parilehdykkäiset. Marjat ovat kypsänä punaisia ja happamia. Syksyllä pihlaja saa värikkään ruskavärityksen.

Muita luonnossa kasvavia pihlajalajeja ovat suomenpihlaja (Sorbus hybrida) ja ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia).

Kasvupaikka

Pihlajat kasvavat luonnovaraisena lehdoissa, tuoreissa metsissä, kangasmetsissä, rannoilla, kallioilla sekä istutettuina. Kotipihlaja on hyvin yleinen koko Suomessa kun taas suomenpihlajaa ja ruotsinpihlajaa tavataan lähinnä Lounais-Suomessa.

Käsittely

Pihlajasta käytetään rohtona marjoja, lehtiä ja kukkia. Marjat kypsyvät heinä-elokuussa mutta niitä voi käyttää vielä ensimmäisten pakkasten jälkeen, jolloin niiden maku jopa paranee happamuuden vähentyessä. Marjoista voi tehdä hilloa ja mehua tai  pakastaa sellaisenaan.  Lehdistä ja kukista voidaan keittää teetä. Teelehdet kerätään mieluiten alkukesästä ja ne sopivat hiostettavaksi. Kukat täytyy käyttää tuoreena, koska kuivatuissa ei ole enää tehoa. Nuoria lehtiä voi käyttää myös ravintona salaatin tapaan.

Lääkekäyttö

Pihlajanmarjat ovat hyvin C-vitamiinipitoisia: 100 grammassa marjoja on kolme kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiineissa. Lisäksi marjojen C-vitamiini säilyy erittäin hyvin.

Pihlajanmarjojen vaikuttavat aineet ovat mm. C-vitamiini, parasorbiinihappo, orgaaniset hapot, sorbitoli, pektiini, vaha, alfa- ja beetakaroteeni, parkkiaineet, eteerinen öljy, rutiini ja kversetiini.  Lehdissä on ursolihappoa, siemenissä öljyä ja amygdaliinia.

Pihlajan ominaisuuksia ja niillä hoidettavia vaivoja:

• lievästi ulostava ja virtsaneritystä lisäävä: kihti, munuaissairaudet, virtsaamisvaikeudet, suolistokatarri, ruokahaluttomuus (marjat)
• sisältää runsaasti C-vitamiinia
• on suotuisa maksan toiminnalle (marjat)
• keuhkokatarrin ja keuhkotulehduksen hoitoon (kukat)

Suolaheinät

Rumex acetosella

Lajikuvaus

Niittysuolaheinä (Rumex acetosa): Korkeus 30 - 100 cm. Monivuotinen, kaksikotinen ruoho jolla on erilliset hede- ja emikasvit. Lehdet ovat kapeat ja tyven nuolenmuotoiset liuskat osoittavat taaksepäin. Kukat ovat pienet ja punertavat, kukinto harvahaarainen. Pähkylä on 2 mm pitkä ja musta.

Ahosuolaheinä (Rumex acetosella): Korkeus 10 - 60 cm. Hento, monivuotinen, kaksikotinen ruoho. Koko kasvi saatta olla punertava. Lehtien tyvessä olevat liuskat osoittavat suoraan sivuille. Punertavat kukat ovat harsussa kukinnossa.  Pähkylät ovat ruskeita ja kiiltäviä.

Kasvupaikka

Suolaheinät kasvavat niityillä, pihoilla, tienvierillä, pelloilla ja rannoilla. Tavataan yleisenä koko Suomessa.

Käsittely

Suolaheinästä käytetään lehdet, versojen latvat ja juuret. Ruuaksi käytetään lehtiä, jotka ovat parhaimmillaan kevätkesästä. Niitä ei yleensä syödä yksinään vaan muiden vihannesten kera, jolloin ne antavat ruokaan pirteän maun. Juurista tehdään keitettä.

Lääkekäyttö

Suolaheinää on käytetty ruoaksi pohjoismaiden lisäksi ainakin Ranskassa ja Venäjällä jossa sitä on viljelty hienona keittiövihanneksena. Suolaheinän etu esimerkiksi pinaattiin nähden on sen monivuotisuus.

Suolaheinän vaikuttavia aineita ovat mm. oksaalihappo, parkkiaineet, C-vitamiini, rauta, tanniinit ja juurien emodiini.

Suolaheinän ominaisuuksia ja niillä hoidettavia vaivoja:

• ulostava: ummetus, ruuansulatusvaivat
• lisää virtsaneritystä
• lisää ruokahalua
• laajentaa verisuonia, estää kudossiirrännäisten hylkimisreaktioita ja vaikuttaa mutaatioita torjuvasti
• sisältää paljon C-vitamiinia

Huomioitavaa

Suolaheinät sisältävät raparperin ja pinaatin tapaan runsaasti oksaalihappoa joka on vahingollista munuaisille suurina määrinä nautittuna. Kalsium saostaa oksaalihapon haitattomaan muotoon ja sen vuoksi suolaheinää nautittaessa olisi hyvä nauttia maitotuotteita.

Pujo

Artemisia vulgaris

Lajikuvaus

Korkeus 50 - 150 cm. Monivuotinen, pysty ja tyvestä haarova, miedosti tuoksuva ruoho. Varsi on niukkakarvainen, uurteinen ja punaruskea. Lehdet päältä vihreitä, alta vaaleakarvaisia, lehtien liuskat 3 -10 mm leveitä ja suippoja. Mykeröt ovat 3-4 mm leveitä, kukat punaruskeita, kehtosuomut harmaita. Mykeröstö on terttumainen.

Kasvupaikka

Kasvaa usein tiheinä ja korkeina kasvustoina tien- ja radanvarsilla, joutomailla, pihoilla, rannoilla. Tavataan yleisenä koko Suomessa, Lapissa harvinaisempi.

Käsittely

Pujoa kannattaa kerätä ja kuivata rohdoksi ennen kukkamykeröiden puhkeamista. Nuoria versoja voi käyttää tuoreena ja silputtuna keittojen ja liharuokien maustamiseen. Käytetään sisäisesti yrttiteenä, ulkoisesti kääreinä ja kylpyinä.

Lääkekäyttö

Pujo on harvinaisemman koiruohon sukulaiskasvi. Se on yleistynyt jopa vaivaksi asti ja tuottaa loppukesästä valtavat määrät siitepölyä ja aiheuttaa oireita siitepölyallergikoille. Pujoa käytetään kiinalainsessa ihon stimulaatiohoidossa eli moksauksessa. Sitä on käytetty myös oluen maustamiseen sekä kärpästen ja koiperhosten karkoittamiseen.

Pujon vaikuttavia aineta ovat: eteerinen öljy (sis. sineolia, kamferia, linalolia, tujonia), hartsi, karvasaineet, absintiini, vulgariini, farnesoli, flavonoliglykosidit ja kumariinit.

Pujon ominaisuuksia ja sillä hoidettavia vaivoja:

• edistää ruuansulatusta: ruokahaluttomuus, ruuansulatushäiriöt
• epäsäännölliset tai niukat kuukautiset
• reumatismi

Huomioitavaa

Pujosta tehdyt vesi- ja etanoliuutteet ovat varsin turvallisia käyttää, mutta eteerisen öljyn nauttiminen saattaa aiheuttaa kouristuksia ja pahoinvointia, johtuen sen sisältämästä tujonista.

Aiheeseen liittyviä tuotteita

Kuivattu pujo

Pujouute